Arjen pieniin iloihin kylmässä Suomessa kuuluu lämmin koti ja lämpimät lattiat. Lattialämmityksen ansiosta Suomessa ei tarvitse sisätiloissa käyttää kenkiä tai halutessaan edes sukkia, kuten monissa muissa Euroopan maissa. Lattialämmitys takaa myös lattian nopean kuivumisen esimerkiksi kylpyhuoneessa.

Lattialämmitystä ei kuitenkaan löydy läheskään joka taloudesta, sillä tavallisimmin lämmitysjärjestelmä tulee asentaa erityisin kaapelein varsinaisen lattiamateriaalin alle. Jälkikäteen asennuksen voi siis kätevimmin tehdä talon yleisremontoinnin yhteydessä, mutta yhä yleisempää on, että lattialämmitys asennetaan jo heti taloa rakennettaessa. Kun kylpyhuoneessa lattialämmityksen funktio on lähinnä kuivattaa liukkaat lattialaatat mahdollisimman pian, olohuoneissa lämpimät lattiat lisäävät oleskelumukavuutta ja etenkin lapsiperheiden keskuudessa lattialämmitykselle on suurta kysyntää.

Parkettia ei nykypäivänä välttämättä kuitenkaan tarvitse alkaa irrottamaan lämmityslaitteiston asennuksen vuoksi, vaan markkinoilla on muutamiakin erilaisia mattoratkaisuja lattialämmityksen. Lattialämmitysmatto asennetaan kokolattiamaton tapaisesti haluttuun huoneeseen varsinaisen lattian päälle, jolloin lämmitysmaton voi halutessaan ottaa kätevästi poiskin.

Sähköinen vai vesikäyttöinen lämmitysjärjestelmä?

Nykypäiväisiä mattotyylisiä lämmitysjärjestelmiä lukuun ottamatta lattialämmityssysteemit voidaan karkeasti jakaa kahteen luokkaan: sähkökäyttöisiin ja vesikäyttöisiin. Sähkökäyttöiset lattialämmityssysteemit käyttävät nimensä mukaisesti lämmitykseen pelkkää sähkövirtaa ja sen vuoksi sitä on helpompi säätää. Vesikäyttöiset järjestelmät puolestaan kierrättävät lämmintä vettä putkistossa ja muutokset lämpötilassa tulevat suuremmalla viiveellä. Vedellä toimivat järjestelmät tulevat kuitenkin pitkässä juoksussa halvemmaksi, sillä sen energiantarve ei ole niin suurta ja jatkuvaa kuin sähköjärjestelmissä.

Lämmitysjärjestelmä kannattaa kuitenkin loppujen lopuksi valita huoneen ja käyttötarkoituksen perusteella. Hyvin suunniteltu lattialämmitys nimittäin parhaimmillaan vähentää talouden muita lämmityskustannuksia, sillä on tutkittu, että juuri jalkojen kautta ihminen menettää valtaosan ruumiinlämmöstään. Jos jalat pysyvät lämpiminä, koko kropan ruumiinlämpö pysyy helpommin normaalitasolla.

Lattialämmityksen plussat

Kuten todettua, lattialämmityksen pääasiallinen tehtävä on lisätä asumismukavuutta. Kokonaisvaltaista energianhallintaa voi harjoittaa asentamalla vesikäyttöisiä lattialämmitysjärjestelmiä huoneisiin, joissa eniten vietetään aikaa (esimerkiksi makuuhuone ja olohuone), jolloin talon muuta ilmastointia voi säätää matalammalle, kun katonrajasta puhaltamisen sijasta lämpö nousee lattialta. Lemmikit ja taaperoikäiset lapset nauttivat lämpimistä lattiapinnoista erityisesti ja muutoin kylmistä kellarikerroksista saa lattialämmityksellä kertaheitolla käyttökelpoisia oleskelu- tai säilytystiloja.

Parketti- ja laminaattilattioilla lattialämmitys on miltei välttämättömyys. Hyvin eristetty muovimatto- tai korkkilattia pitää lämmön yllättävän hyvin Suomenkin pakkasilla, mutta kuka tahansa talvisin kovalla puulattialla paljain jaloin kävellyt tietää, kuinka nopeasti parkettilattia imee kylmyyden itseensä. Pienellä lisäpanostuksella lattialämmitysjärjestelmän muodossa parketit ja laminaatit pysyvät kuitenkin tasalämpöisinä vuodenajasta riippumatta.

Lattialämmityksen miinukset

Haittapuoliakin lattialämmityksestä löytyy, vaikkakin niitä on huomattavasti vähemmän kuin etuja. Asentaminen itsessään vaatii paljon aikaa ja vaivaa, mutta jos samaan remonttiin voi yhdistää myös muita korjauskohteita, kuten tapetoinnin tai seinien paklauksen, lämmitysjärjestelmän asentaminen lattian alle ei itsessään ole enää suurensuuri prosessi.

Ekologisesta näkökulmasta ajatellen kaikki ylimääräiset energiaa syövät lämmitysjärjestelmät ovat turhaa kuormaa ympäristölle, mutta hyvällä suunnittelulla lattialämmityksestä saa energiatehokkuutta lisäävän elementin kotiinsa, eikä niinkään sähkölaskua kasvattavaa rahareikää. Lattialämmitysjärjestelmä itsessään ei ole kovinkaan kallis investointi, vaan tarvittavat kaapelit voi saada rautakaupoista jo parilla sadalla eurolla.